timouotila

Olympialeikeissä viestitappion hetkellä tarvitaan sympatiaa

Kuuntelin ja katselin selostusta Sotshin olympialaisten miesten viestinhiihdosta. Suomi kilpaili yllättäen tasavertaisena haastajana Ruotsille kahdella ensimmäisellä osuudella. Mutta kolmannella osuudella meidän hiihtäjällemme tuli melkein noutaja. Lopulta Suomi ei pystynyt enää nousemaan kuudetta sijaa korkeammalle.

Urheilu on todella julmaa teatteria. Normaalielämässä epäonnistumisen tuskan kokeneen kansalaisen sallitaan painua suremaan ja häpeämään omaan nurkkaansa. Mutta urheilussa epäonnistunut kilpailija vedetään heti maaliin saavuttuaan henkihieverissä ja mieli riekaleina äärikansallismielisten urheilujournalistien puhutteluun ja syytetyn penkille, ikävien kysymysten ristituleen, läpivalaisuun.

Erityisen kohtuuttomaan asemaan joutuu viestikilpailujen epäonnistuja, jota osoitetaan sormella ja syytetään suurin piirtein maanpetturiksi, ”varman voiton” sabotoijaksi. Yritä sitten siinä selittää, että urheilu on pelkkää leikkiä.

Vastaavasti voittajaa ylistetään vuolailla kiitoksilla ja ylisanoilla. Pidetään heti selvänä, että hänelle on odotettavissa kotimaassa kuninkaallinen vastaanotto ja tonttimaata asuinkunnalta.

Suomella ei ollut taaskaan hyvä päivä talviolympialaisissa. Viestinhiihdossa putosimme kauas mitalisijoilta, vaikka viestinhiihdossa jos missä pitäisi ilman muuta päästä muutaman parhaan joukkoon, koska murtomaahiihtoa ei koko maailmassa harrasta kuin kourallinen maita. Viestihiihdossa joku Ruotsikaan ei voi kahmia useita mitaleita, koska yhdellä maalla voi olla kilpailemassa vain yksi joukkue.

Illalla tuli vielä jääkiekossa lopulta turpiin Kanadalta. Itse ottelu päättyi tasan. Mutta Kanada sai jatkoajalla ensimmäisenä maalin. Suomi olisi kokenut todellisen selkäsaunan, ellei meillä olisi ollut ilmiömäistä maalivahtifakiiria.

Älkää te urheilutoimittajatkaan unohtako, että urheilu on vain leikkiä, vaikka diktaattorit ja bisnesmiehet ovat yrittäneet kaikin voimin tehdä siitä PR-kampanjaa ja rahasampoa, jossa vain voittajat ovat jotain.

Antakaa tappion kärsineille ihmisarvo ja sympatiaa. Voittajat saavat olalle taputuksia muutenkin.

Älkää ihmeessä unohtako, että urheilu on pelkkää leikkiä. Se totuus on arvokas ennen kaikkea tappion hetkellä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

En juuri koskaan katso urheilukilpailuja, mutta tämän kolmannen osuuden viestinviejän haastattelun näin ja voin kuvitella kuinka kurja hänen olonsa oli, vaikka parhaansa yritti koko muun joukkueen tavoin. Syyllistäminen epäonnistumisesta on niin kovin suomalainen tapa, jonka toivoisi jo vähitellen jäävän historiaan... Huipulla urheilu on niin kovaa, ettei tarvitse kuin huonosti nukuttu yö, niin kärkeen ei ole mitään mahdollisuuksia.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

On sanonta, jonka mukaan ei saa lyödä lyötyä. Se sopii mainiosti näihin urheiluyhteyksiin. Seuraan naisten ampumahiihtoa. Kaisa Mäkäräinen ampui juuri ohi yhden maalitäplän ja sai sakkokierroksen. Se merkitsee mitalitoiveiden hyytymistä.

Turha on urheilutoimittajan kysyä häneltä kilpailun jälkeen: "Miltäs nyt tuntuu?" Se on näissä yhteyksissä mahdollisimman typerä kysymys.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Viestikisan tulosluettelon olisi, Norjan sijoitusta lukuun ottamatta, voinut kirjoittaa saman tien, kun hiihtojärjestykset julkaistiin. Lari Lehtonen joutui häviäjän paikalle, jolla Jylhä tai Nousiainen eivät olisi pärjänneet sen kummemmin.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Olen samaa mieltä. On turha syytellä Lari Lehtosta. Hän yritti parhaansa ja oli myös paras, jonka Suomi saattoi tarjota tähän kilpailuun. Suomi sai tässä kilpailussa kykyjensä ja taitojensa mukaan.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Urheilu tuottaa jatkuvasti yllätyksiä. Neljän hengen viestinhiihdossa Suomen yksi viestinviejä epäonnistui tai tarkemmin sanottuna hiihti niin hyvin kuin osasi ja jaksoi. Mutta se ei riittänyt.

Keskiviikkona 19.2. sitten Suomen parisprinttikaksikko toi kultaa. Porilaisten marssi soi. Voi vain kuvitella, millainen oli tunnelma Saksan joukkueessa, kun heidän ankkurinsa törmäsi loppusuoran alussa Suomen ankkurin suksiin ja menetti varman mitalin. Myös venäläinen hiihtäjä horjahti samassa rytäkässä. Venäjälläkin varmaan moni manailee, että siinä meni varma kultamitali...

Tämä kaikki unohdetaan Suomessa, jossa juhlitaan kultamitalia. Urheilu on kerta kaikkiaan nollasummapeliä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Noinhan tuo on. Tscharnke ei ollut ennen tätä kisaa hiihtänyt kisoissa metriäkään, joten hyvin keskittyneen urheilijan turhautumisen ymmärtää.

Suorana lähetyksenä edestä katsoen Jauhojärven liike näytti pelottavalta, mutta hidastettuna sivulta sääntöjenmukaiselta. Kiinnostava kisa, jonka Krjukov olisi varmaan ilman kolaria hoitanut kotiin.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Aivan oikein, Jari-Pekka Vuorela. Noin minäkin tuon näin. Jos rytäkkää ei olisi tapahtunut loppusuoran alussa, Suomi olisi hyvin voinut jäädä pronssille. Urheilutoimittajien hypetyksessä sitä ei tietenkään mainita. Jos suomalaiset olisivat olleet saksalaisten asemassa, protestin jättäminen olisi varmaan ollut lähellä.

Näissä talvikisoissa on muuten paljon lajeja, joissa kilpailijat voivat törmätä toisiinsa ja tuhota toistensa mahdollisuudet. Pahin esimerkki on kaukaloluistelu yhteislähdöllä.

Toisaalta kympin luistelu kaksi kerrallaan on todella unettava laji katsojan kannalta, samoin totta puhuen perinteinen hiihto kelloa vastaan.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

10 000 metrin luistelu on oma suosikkilajini. Pitää vain muistaa ottaa ääni pois, ettei tarvitse kuunnella laskutaidottomia selostajia. Viidenkympin hiihtoon pitäisi myös ehdottomasti palauttaa väliaikalähtö.

Ilmeisesti urbaanit nykyviihteen kuluttajat kaipaavat lisää sattuman elementtejä kisoihin, joten ei kai tuosta kaukalopikaluistelustakaan eroon pääse.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Minusta on sopivaa, että 50 kilometriä hiihdetään yhteislähdöllä. Silloin katsoja ja kuuntelijakin tietää heti, kuka johtaa ja mikä on tilanne.

Väliaikalähtö on puuduttavaa seurattavaa. Lisäksi hiihtäjät eivät saa välttämättä tietää toistensa väliajoista. Se on sokkopeliä, jossa on mentävä kaiken aikaa maksimivauhtia. Kelikin saattaa muuttua, jos hiihtäjät ovat ladulla melkein puolen tunnin aikaeroin.

Yhteislähtöhiihto on sen sijaan kuin shakkipeliä, jossa on mahdollista taktikoida. Jos tietää pärjäävänsä kirissä, voi hidastella vauhtia. Muuten on viisainta yrittää pudottaa kirimiehet matkasta.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Suomen ja Ruotsin välisessä jääkiekko-ottelussa perjantaina 21.2. saimme taas lisää oppia siitä, miten pitää hävitä Ruotsille. On vain yritettävä niin kauan kuin ottelua riittää. Jos tulee tappio, pitää ottaa tilanne rauhallisesti niin kuin Teemu Selänne, joka ei repäissyt paitaansa eikä ryhtynyt riehumaan ja karjumaan.

Ruotsille Suomi-ottelut eivät muuten ole yhtä stressaavia kuin meille Ruotsin kohtaaminen. Suomi on Ruotsille pikku juttu verrattuna läntiseen naapuriin Norjaan, joka rohmuaa taas Sotshissakin mitaleja enemmän kuin suurvallat, vaikka norjalaiset epäonnistuivatkin suksien ja voiteiden valinnassa.